perjantai 28. marraskuuta 2014

Joulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa maanantaina!

 
Kuten aiemmin jo lupailin, joulukuun ajan blogissani aukeaa joka päivä joulukalenterin luukku aina jouluaattoon saakka! Joka päivä luukusta paljastuu jokin Euroviisuista tuttu kappale, joka liittyy kyseiseen päivään jollain tavalla. Maassa, josta kappale tulee on sinä päivänä voinut tapahtua jotakin hyvin suurta. Tapahtuma saattaa olla myös hyvin pieni, mutta kuitenkin jollain tavalla erityinen. Pääsääntöisesti luukku aukeaa kello 12, mutta poikkeuksiakin voi syntyä.

Mitä pidätte ideasta ja mitä uskotte tulevan pitävän sisällään.

Ps. Myös Viisukuppilassa järjestetään vuotuinen joulukalenteri.

Krista Siegfrids - Marry me
Jos nyt olisi jo joulukuu, niin tämän paivän luukusta löytyisi varmastikin Krista Siegfridsin edustus kappale viime vuodelta eli Marry me. Sillä hetki sitten päättyneessä äänestyksessä tasa-arvoisesta-avioliittolaista laki sai puolelleen 105 kansanedustajaa, kun sitä vastusti 92 edustajaa. Tämä oli ensimmäinen eduskunnassa hyväksytty kansalaisaloite.
Myönteinen kanta tasa-arvoiseen avioliittoon etenee ensi viikolla suureen valiokuntaan, jossa se laatii oman mietintönsä lakiehdotuksen muuttamisesta tai hylkäämisestä. Enemmistö suuren valiokunnan jäsenistä kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Suuren valiokunnan mietinnön jälkeen avioliittolaki tulee uudelleen eduskunnan täysistuntoon, ja eduskunta hyväksyisi lopullisesti uuden avioliittolain 2-3 viikon kuluttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti