keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Troye Sivan - Happy Little Pill


Kuten jo kerroinkin aiemmin, niin aion kirjoittaa monista asioista ja yksi nistä on musiikki. Musiikki on minulle hyvin läheinen aihe paitsi Euroviisujen osalta, mutta niin myös harrastuksena. Olen harrastanut pianon soittoa ala-asteen ensimmäisistä luokista alkaen. Ei siitä nyt tällä kertaa kuitenkaan sen enempää. Mutta asiaan sitten. Aion siis postauksissani esitellä sellaisia kappaleita, jotka ovat minuun kolahtaneet jollain tavalla. Tässä tulee ensimmäinen:


Australialaisen lapsinäyttelijän, vloggaajan ja laulajan Troye Sivanin uusin kappale on nimeltään  Happy Little Pill.  Ja täähän on ihan sairaan upee teos. En ollut kuulutkaan koko laulajasta ennen kuin kuulin tämän kappaleen kuulosuijainten radiosta ruohoa ajaessani. Sen jälkeen olenkin kunnellut kappaletta useita kertoja päivässä. Kappale on mitä kaunein. Tunnelma on jotenkin hieman utuinen, joka sopii hyvin näin syysiltoihin tai -aamuihin. Mitä pidätte tästä upeasta kappaleesta? Kolahtaako teihin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti